Nobel-palkinto 2020: vedonlyöntikertoimet

dove

Lähde: Pixabay

Kategoriasta riippumatta pidetään Nobelin palkintoa yksimielisesti maailman arvostetuimpana kunnianosoituksena, jonka omasta elämäntyöstään alallaan voi saada. Tyypillisesti Nobelin palkinnon saajat ovat tieteessä uraa uurtavia keksintöjä tai löydöksiä tehneet henkilöt rauhanpalkinnon mennessä useimmiten tärkeille yhteiskunnallisille tai poliittisille vaikuttajille. Yllätysvoitot ovat osa Nobel-gaalan viehätystä, minkä vuoksi ne ovat suosittu vedonlyöntikohde kasinoilla ja vedonvälittäjien listoilla.

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg on päässyt koko maailman tietoisuuteen valtavan mediahuomion saattelemana ja oli myös vedonlyöntitoimistojen ylivoimainen ennakkosuosikki rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 2019. Voiton vei kuitenkin lopulta Etiopian pääministeri Abiy Ahmed Ali, jolle annettiin näin tunnustusta tärkeästä panoksestaan rauhanneuvotteluissa Eritrean kanssa. Nettikasinoilla ja vedonlyöntisivustoilla spekuloidaan jo vuoden 2020 ehdokkaita ja Thunbergin mahdollisuuksia voittoon ensi vuonna. Listoilta löytyy kuitenkin koko joukko erikoisia valintoja, jos haluaa nostaa kertoimiaan. Valittavana ovat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Un, Venäjän Vladimir Putin sekä Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Boris Johnson. Nämä vaihtoehdot tarjoavat vaihtelevasti jopa 15–50-kertaisia voittoja.

Nobelin palkinto pähkinänkuoressa

Suomalaisia Nobel-palkittuja

greta thunberg

Lähde: Wikimedia

Greta Thunberg

Vedonlyöntikertoimet: 3/1–4/1

Nobel-seremonia järjestetään vuosittain 10. joulukuuta, mutta voittajat ovat selvillä jo tätä ennen. Vuoden 2020 ehdokkaita voi nimetä tammikuun loppuun asti, joten listat elävät myös tältä osin vedonlyöntitoimistoissa ja online-kasinoilla. Ensi vuoden ylivoimainen ennakkosuosikki on tämän vuoden tapaan vasta 16-vuotias Greta Thunberg ja hänellä on kokonainen vuosi aikaa nostaa osakkeitaan. Nuori ikä ei ole este palkinnon saamiselle. Tästä todisteena on Pakistanista kotoisin oleva naisten koulutusta edistävä Malala Yosaftzai, joka sai Nobelin vain 17-vuotiaana, ollen näin historian nuorin voittaja. Pelkkä suosio tai vakuuttava tarina ei kuitenkaan riitä, sillä Nobel-komitea puntaroi voittajan valintaa monelta eri kantilta ottaen huomioon henkilön vaikutuksen maailmaan. Kriteerit eivät aina ole selkeät. Greta Thunbergin kerroin rauhanpalkinnon saajaksi 2020 vaihtelee 3/1 ja 4/1 välillä riippuen välittäjästä.

UNHCR

Vedonlyöntikertoimet: 10/1–11/1

Voittajasuosikkien listan kakkoseksi on noussut Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR, joka on voittanut Nobelin rauhanpalkinnon jo kahdesti aiemmin. Organisaation rooli on korostunut viime vuosien pakolaiskriisin myötä, mikä näkyy sen tehostetussa toiminnassa. Pelkästään vuonna 2019 jopa 70 miljoonaa pakolaista jätti kotimaansa löytääkseen paremmat elinolot. Jos muita varteenotettavia yksilöitä ei löydy rauhanpalkinnon saajaksi, UNHCR saattaa olla vahvoilla. Voittokerroin vaihtelee 10/1 ja 11/1 välillä useimmilla suomalaisten pelaamilla kasinoilla.

Vedonlyöjien yllätyskohteet

Donald Trump

Vedonlyöntikertoimet: 16/1– 17/1

Vedonlyöjien ylivoimainen suosikki vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentiksi on Donald Trump ja hyvin suurella todennäköisyydellä hän tulee kilvan myös voittamaan. Trump oli vuonna 2019 ehdolla rauhanpalkinnon saajaksi, mutta kyseessä oli puhtaasti poliittinen peliliike hänen tukijoukoiltaan. Meriittejä palkinnon saamiseksi toisaalta on, sillä Trump on käynyt tuiki tärkeitä neuvotteluja Kim Jong Unin kanssa tavoitteenaan poistaa ydinaseiden uhka ja saada aikaan rauha Koreoiden välille. Mielipiteitä jakava presidentti on myös aktiivisesti ajanut Lähi-idän jatkuvien sotien lopettamista ja vetänyt amerikkalaisia joukkoja pois heti kun se on ollut mahdollista. Näillä mittareilla Trump on joidenkin mielestä tehnyt rauhan eteen jopa enemmän kuin Barack Obama, jolle rauhanpalkinto myönnettiin vuonna 2009. Toisaalta presidentti on jakanut kansaa ja tuntuu arpovan päätöksiään kasinopelien tapaan, joten mahdollisuudet Nobel-voittoon tuskin ovat realistiset.

Luiz Inácio Lula da Silva

Vedonlyöntikertoimet: 16/1–17/1

Trumpin kanssa tasoissa vedonvälittäjien listoilla on Brasilian entinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, joka tunnetaan paikallisten keskuudessa lempinimellään Lula. Hän on kautta aikojen yksi suosituimmista brasilialaisista poliitikoista ja toisaalta hyvin kiistanalainen hahmo. Tällä hetkellä Lula on vankilassa, istuen 12-vuoden kakkua korruptiosta ja rahanpesusta. Tästä kaikesta huolimatta hänen tärkeimmällä valtakaudellaan 2003–2010, peittosi Brasilia maata koetelleen aliravitsemuskriisin ja pystyi yleisestikin nostamaan tavallisen kansan elinoloja ja kitkemään köyhyyttä merkittävästi.  Nämä syyt olivat myös perusteina vuoden 2019 rauhanpalkinnon ehdokkuudelle.

Muita Nobel-ehdokkaita kertoimineen

Book of Atem -nettikolikkopeli tulee pian Julkkisten kuolemat vedonlyönnin kohteena