Rahapeliautomaattien historia ja tulevaisuus

Lähde: The Leader Newspaper

Rahapeleillä on pitkä ja rikas historia, josta kuitenkin vain harvat ovat tietoisia. Nykyään voit löytää rahapelejä niin kaupoista, baareista kuin netistäkin. Moni on kokeillut näitä pelejä huvikseen ja ehkä jopa löytänyt omat lempipelinsä. Moni myös muistaa suurimman voittonsa, koska siihen liittyy aina hyvä tarina.

Tarinoiden innoittamina halusimmekin tutkia asiaa hieman syvemmältä.

Rahapelien syntyperään liittyy kysymyksiä

Peliautomaattien alkuperä voidaan jäljittää 1800-luvun loppupuolelle. New Yorkiin sijoittuva yritys, Sittman and Pitt, loi ensimmäisen virallisen hedelmäpelin vuonna 1891. Peli oli vielä yksinkertainen, mutta siitä löytyi kaikki tarvittava. Pelissä oli 5 rumpua, joissa oli yhteensä 50 pelikorttia. Kone oli edustettuna monissa baareissa ja pelaaminen maksoi nikkelin, eli viisisenttisen, verran.

Pelatakseen pelaajat laittoivat rahan koneen sisään ja väänsivät vipua klassiseen tapaan. Voittaakseen oli saatava pokerikäsiä rullien linjoille. Talon voittomahdollisuuksien lisäämiseksi koneesta poistettiin 2 korttia – pata kymmenen ja hertta jätkä. Tämä pienensi puolella pelaajan todennäköisyyttä saada Royal Flush (kuningasvärisuora). Koneessa ei ollut suoraa maksumekanismia, joten voitot maksettiin baarin tiskillä. Nämä olivat ei-rahallisia palkintoja, kuten ilmaisia juomia ja sikareita.

Charles Augustus Fey kuitenkin nimetään usein ensimmäisen peliautomaatin keksijäksi. Kenelläkään ei ole varmaa tietoa siitä, milloin hänen ensimmäinen koneensa luotiin. Sen uskotaan tapahtuneen vuosien 1887 – 1895 välillä. Fey loi koneen, joka pystyi maksamaan voitot suoraan koneesta. Tätä varten hänen täytyi poistaa koneesta joitakin monimutkaisuuksia.

Tämä saavutettiin korvaamalla 5 rumpua 3:lla kelalla. Hän korvasi pelikortit 5 symbolilla - hertta, ruutu, pata, hevosenkenkä ja vapauden kello (liberty bell). Korkein voitto myönnettiin kolmen kellon symbolin saajalle, ja kone nimettiinkin Liberty Belliksi. Kone nautti suurta suosiota, mutta koska Fey ei hakenut patenttia koneellensa, monet muut peliautomaattien valmistajat kopioivat hänen työnsä.

Vaikeuksien kautta kaikkien tietoisuuteen

Rahapeliautomaatit kiellettiin vuonna 1902. Tästä huolimatta Liberty Bellejä valmistettiin edelleen. Koska rahapalkintoja ei enää voitu jakaa, hedelmäkoneen aikakausi alkoi. Nämä koneet käyttivät hedelmäsymboleita, ja palkintoina käytettiin purukumeja sekä muita makeisia. Vuonna 1907 chicagolainen valmistaja Herbert Mills tuotti peliautomaatin nimeltä Operator Bell. Vuoteen 1908 mennessä kone löytyi useimmista baareista, keilaradoilta, kaupoista ja salongeista. Nykyään tunnistamamme BAR-symboli on lähtöisin näistä pelikoneista ja perustui Bell-Fruit -yhtiön logoon.

Rahapeliautomaattien historia sai jatkoa vasta vuonna 1964, jolloin ensimmäiset sähkömekaaniset koneet tulivat markkinoille. Aluksi koneet tulivat vanhoista koneista tutun vivun kanssa, mutta ne siirtyivät lopulta pois käytöstä ennen videoslottien saapumista vuonna 1976.

Ensimmäiset video rahapelit valmistettiin Las Vegasissa sijaitsevassa Fortune Coin -yhtiössä. Pelissä käytettiin modifioitua 19 tuuman Sony-televisiota. Peli tuotiin ensimmäistä kertaa esille Las Vegasin Hilton -hotellissa. Tämä oli se hetki, jolloin Las Vegasista tuli kaikkien rahapelien koti.

Viimeinen historiallisesti merkittävä muutos fyysisille rahapeleille tapahtui vuonna 1996, kun WMS Industries Inc. julkaisi "Reel ’Em"-pelikoneen. Tämä oli ensimmäinen rahapeli, joka tarjosi bonuskierroksia voittajille. Bonuskierroksen alkaessa näytölle ilmestyi uusi bonuskierrosruutu, josta bonuksia sitten kerättiin. Tämän muutoksen jälkeen rahapelien suosio kasvoi kasinoissa. Itse asiassa ne vastasivat noin 70:ää prosenttia kasinon tuloista ja valloittivat myös 70 prosenttia käytettävissä olevasta pinta-alasta.

Nettirahapelien valtakausi alkaa

Internetin nousu 90-luvun puolivälissä toi mukanaan myös ensimmäiset online-kasinot. Aluksi saatavilla oli vain klassisia kasinopelejä, kuten rulettia ja blackjackia. E Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ennen kuin rahapelit lisättiin. Kuten klassisissakin kasinoissa rahapelit saavuttivat nyt nopeasti suuremman suosion kuin perinteiset kasinopelit, ja pian ne kattoivatkin suurimman osan online-kasinoiden pelivalikoimasta.

Alussa pelien tyyli pysyi samana kuin perinteisissä peliautomaateissa, joissa oli sama määrä keloja ja saman tyyppisiä symboleja. Tietokoneohjelmointi kuitenkin poisti rajoitukset ja syntyi monia uusia pelejä, joissa oli mielenkiintoisia teemoja tai epätavallinen ulkoasu sekä rakenne. Nykyään on olemassa nettirahapelejä, joissa on yli 5 kelaa, jotka voivat olla epätavallisesti aseteltuja. On olemassa monenlaisia teemoja, lukemattomia eri symboleita sekä innovatiivisia, kekseliäitä bonuskierroksia ja muita ominaisuuksia.

"243 Tapaa Voittaa"

Suurimman osan aikaa rahapelien historiassa kaikki peliautomaatit toimivat samalla tavalla. Pelaajat sijoittivat rahansa, pyöräyttivät keloja ja toivoivat, että voittoyhdistelmä tulisi koneen yhdelle ainoalle riville. Se oli kokeiltu, toimiva menetelmä, joka tarjosi runsaasti jännitystä.

Viime vuosina kehittäjät ovat kuitenkin tutkineet erilaisia tapoja parannella tätä konseptia. Aluksi ajatuksena oli vain lisätä useampia voittolinjoja koneeseen, jolloin pelaajilla olisi useampia tapoja voittaa – edellyttäen, että he olivat valmiita maksamaan niistä. Tämän konseptin viimeaikaisin kehitys, joka tunnetaan nimellä ”243 Tapaa Voittaa” -peliautomaatti, on avannut satoja tapoja voittaa jokaisella pyöräytyksellä.

”243 Tapaa Voittaa” -pelikone toimii useimmiten kuten tyypillinen rahapeli. Pelaajille esitetään viiden kiekon näyttö, jossa on kolme symbolirullaa kullakin kelalla. Ennen jokaista pyöräytystä pelaajaa pyydetään asettamaan panos, jonka jälkeen pelaaminen voi alkaa. Pelaajaa ei pyydetä valitsemaan sitä, kuinka monta riviä hän haluaa pelata. Sen sijaan jokainen mahdollinen voittoyhdistelmä vasemmalta oikealle tuottaa hänelle käteistä, jos symbolit laskeutuvat mille tahansa ruudulle. Tämä tarkoittaa sitä, että tässä pelissä ei ole olemassa vain yhtä voittolinjaa. Jos saa kolme symbolia kasaan mille tahansa kelalle, voi olla varma siitä, että se lasketaan pelaajan hyväksi.

Nimi ”243 Tapaa Voittaa” perustuu sen voittolinjojen kokonaismäärään. Koska käytössä on 5 kelaa, joissa kaikissa on 3 linjaa, tulokseksi tulee 3x3x3x3x3 = 243.

"1024 Tapaa Voittaa"

Rahapelien pelaajat etsivät aina lisää tapoja voittaa suosikkikoneistaan. Perinteisesti tämä tarkoitti enemmän voittolinjoja, jotta voitiin avata enemmän potentiaalisia voittoyhdistelmiä. Tähän kuitenkin liittyi haittapuoli: jokainen uusi rivi maksoi enemmän. Siispä, mitä enemmän potentiaalia oli voittaa, sitä enemmän oli maksettava sen ansaitsemiseksi.

Mutta uusi peliautomaatti on kääntänyt tämän käsitteen päälleen. Näitä koneita pelatakseen pelaajaa pyydetään maksamaan yksi kiinteä hinta, jolla hän saa oikeuden kaikkiin mahdollisiin voittoyhdistelmiin. Tämä ei ainoastaan lisää merkittävästi voittokerrointa jokaisella pyöräytyksellä, vaan se tarkoittaa myös sitä, että sen voi tehdä edulliseen hintaan. Monivoittolinjaiset, eli ”1024 Voittotapaa” -rahapelit, voivat olla kaikkein jännittävimpiä tämän pelityypin genressä. ”1024 Voittotapaa” -peliautomaatissa ei ole yksittäistä voittolinjaa. Pelaaja pääsee sen sijaan käsiksi kaikkiin mahdollisiin voittoyhdistelmiin, riippumatta siitä, missä symbolit kullakin kelalla ovat.

Pelin ”tapojen” lukumäärällä 1024 viitataan pelin viiteen kelaan, joista kullakin on neljä symboliasentoa. Koska kaikki mahdolliset yhdistelmät ovat käytössä, pelien "rivien" määrä on 4x4x4x4x4 - tai 1024.

Valinta on sinun

Näiden kahden pelin väliltä on vaikeata valita omaa suosikkiaan ja riippuukin omasta pelityylistäsi, kummasta pidät enemmän. ”243 Tapaa Voittaa” on hyvä, jos haluat voittaa hieman vähemmän, mutta isompia rahasummia. ”1024 Tapaa Voittaa” on hyvä, jos haluat voittaa enemmän, mutta pienempiä rahasummia. Valinta siis todellakin on sinun, eikä se selviä kuin kokeilemalla.

Pääset kokeilemaan näitä pelejä, kun tulet käymään JackpotCity online kasinolla. Nyt on hyvä hetki liittyä muiden tyytyväisten pelaajien joukkoon!

Urheiluvedonlyönti on täällä jäädäkseen Euroopan parhaat kasinokohteet