Pelastaako online ruletti tai some firmat?

Erilaisia somesovelluksia

Facebook, Twitter ja Instagram ovat nykyajan tärkeimmät somekanavat. Lähde: Pixabay

Kenenpä elämä ei olisi viimeaikaisten tapahtumien johdosta siirtynyt entistä enemmän netin pauloihin? Olemme eläneet erittäin poikkeuksellista kevättä, jonka pyörteissä jokaiselta elämänalueelta on siirrytty kasvokkain asioimisesta netin välityksellä toimimiseen. Älypuhelin kourassa tai läppäri sylissä hoidetaan nyt aiempaakin enemmän asioita ja myös vietetään aikaa viihteen parissa. Nykyään on selviö, että netistä löytyy kaikki, mitä kaivataan, oli sitten kyseessä shoppailu, pankkiasiat tai vaikkapa online ruletti - tai yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin somen kautta.

Sosiaalisessa mediassa on voimaa

Kevään 2020 myötä sosiaalinen media on noussut arvoon arvaamattomaan; sen avulla on levitetty tietoa, tsempattu toisia, järjestelty töitä ja pidetty läheisistä huolta. Onkin jopa esitetty, että ”some” olisi vuoden sana toimittuaan monen elämässä kiintopisteenä ja kantavana voimana kaiken myllerryksen keskellä. Esimerkiksi Facebook on raportoinut, että tämän kevään aikana sen Italiassa asuvat käyttäjät ovat viettäneet sivustolla 70% normaalia enemmän aikaa; samanlaisia lukuja raportoidaan suomalaistenkin sivustojen taholta, sillä ihmisillä on ymmärrettävistä syistä hinku viihtyä ja pitää pieni tauko stressaavista asioista ja vaikkapa pelata eurooppalaista rulettia pienen jännityksen kaipuussa. Sosiaalinen media myös pyörii usein (niin hyvässä kuin pahassakin) täysin omalla painollaan ja vettä myllyyn tulee herkästi koko ajan lisää – etenkin käyttäjälukujen kasvettua räjähdysmäisesti. Tällä hetkellä nettistriimien katselu on lisääntynyt jopa 61% ja videopelejä pelataan 75% enemmän, ja on myös selkeää, että katsojat ja surffaajat haluavat lisää lukemista, tekemistä ja katselemista heti, koko ajan. Tästäkin syystä somesta on tullut yhtäkkiä monien firmojen tärkein tapa pitää yhteyttä kuluttajiin: se on verraton tapa löytää asiakkaita, ja erilaisia algoritmeja käyttäen voidaan kohdistaa mainonta ja sisältö juuri otollisimmalle yleisölle esimerkiksi käyttöstatistiikkaa hyödyntäen.

Some: yrittäjän ystävä?

Markkinointisuunnitelmia

Hyvän markkinoinnin A ja O on monipuolisuudessa ja suunnitelmallisuudessa. Lähde: Pixabay

2000-luvulla harva firma toimii ilman jonkinlaista nettinäkyvyyttä; se on vain yksinkertaisesti selkeä elinehto nykymaailmassa. Kuluttajat ja toimeksiantajat eivät enää etsi yrityksiä ja palveluita puhelinluetteloiden keltaisilta sivuilta (muistaako kukaan vielä oikeasti puhelinluetteloita ylipäänsä?), vaan tiedon on löydyttävä helposti ja selkeästi internetistä. Kaikilla on taskussaan älypuhelin, jolla pääsee tiedon valtateille, ja nykyään kuluttaja odottaa pääsevänsä käsiksi kaikkeen ravintoloista tilaamisesta sanomalehtien lukemiseen ja nettikolikkopelien ja online-ruletin kaltaisiin viihdesisältöihin puhelimen ja nettiyhteyden turvin. Onkin itsestään selvää, että liikevaihtoa halajava yrittäjä näkyy ja kuuluu netissä – ja tämä tarkoittaa myös somenäkyvyyttä. Monilla brändeillä on oma somepersoonansa, joka esimerkiksi twiittailee ikään kuin brändin henkilöitymänä, ja useimmat firmat löytyvät niin Facebookista, Instagramista kuin LinkedInistäkin. Samalla somessa leviää usein myös kulovalkean lailla tieto epäilyttävistä tai epäeettisistä bisneksistä, ja somevyörytys voi aikaansaada nopeasti laajankin boikotin, joka suolaa bisneksiä. Ruohonjuuritason näkyvyys on 2020-luvulla kaiken A ja O.

Somenäkyvyys onkin muodostunut tärkeäksi osaksi yrittäjän viestintäarsenaalia siinä missä perinteisemmätkin markkinointi- ja mainostuskanavat. Somen kautta viesti löytää kuluttajan ja yleisön rivakasti ja ilman välikäsiä – ja sitä pidetään myös ”aidomman tuntuisena” kuin vaikkapa usein keinotekoisiksi koettuja televisiomainoksia. Somenäkyvyyttä ja sitoutumista voi kehittää jakamalla elämänmakuista sisältöä kuten vaikkapa vinkkejä kotitoimistossa työskentelyyn, hyväksi havaittuja knoppeja työergonomian parantamiseksi, tai yksinkertaisesti videoita ja valokuvia omista lemmikeistä; kukapa ei rakastaisi kissa- ja koiravideoita! Näillä konsteilla moni yrittäjä ja firma on luonut itsestään helposti lähestyttävän ja inhimillisen vaikutelman somessa. Tämä kannattaa, sillä asiakkaat tunnetusti palaavat mielellään sellaisten palvelujen pariin, joihin heillä on tunneside.

Markkinoinnin uudet somesävelet

Työntekoa läppärin ääressä

Firman kuin firman on nykyään syytä kääntää katseensa nettiin. Lähde: Pixabay

Kevään myllerryksen myötä netissä saatavilla olevien sisältöjen kysyntä on kasvanut huimasti, oli sitten hakusessa söpöjä eläinkuvia tai vaikkapa ohjeet siitä, kuinka pelata eurooppalaista rulettia. Samalla kuluttajien käyttäytyminen ajankäytön ja ostostentekotapojen suhteen on muuttunut radikaalisti, ja jos jotakin haluaa ihmisille myydä, sen pitää löytyä netistä. Onneksi somen myötä pienelläkin vaivalla voi saada aikaan suuren vaikutuksen, ja esimerkiksi niinkin yksinkertaisella panostuksella kuten huolella laaditulla Facebook-sivulla firma kuin firma voi kasvattaa myyntiään ja löytää uusia asiakkaita. Facebookista puheenollen, se lanseerasi vähän aikaa sitten Shops-toiminnon, jonka kautta firmat voivat markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan lähialueen ihmisille; tämän kaltaisiin ongenkoukkuihin kannattaa tarttua oitis!

Sosiaalisen median ja ”influencereiden” eli somevaikuttajien voima tunnetaan Suomessa valtiovallankin taholla; esimerkiksi valtioneuvoston kanslia on värvännyt nuorison suosikki-somettajia harjoittelemaan kriisitilanteisiin liittyvää viestintää. Ajatuksena on, että alati älypuhelimiensa kanssa somessa roikkuvat nuoret (ja miksei hieman vanhemmatkin ihmiset) saavat oitis tiedon sosiaalisen median syötteisiinsä, jos sitä levitetään myös somejulkkisten kautta. Harvat nuoremmista sukupolvista nojaavat pelkästään perinteisiin viestimiin kuten televisioon, radioon ja sanomalehtiin tiedonhankinnassaan: he tutustuvat uutisiin netissä ja etenkin somessa, verrokkiryhmiensä ja seuraamiensa sivustojen kautta. Tämän vuoksi 2020-luvun sosiaalinen media on kultakaivos niille firmoille, jotka etsivät tehokkaampia markkinointiväyliä tuotteilleen ja palveluilleen. Kun kesken podcastin tai Youtube-videon mainostetaan jotakin läheiseltä ja ”omalta” tuntuvan somejulkkiksen toimesta, se jää mieleen aivan toisella tavalla kuin impersonaaliselta tuntuvat mainospätkät radiossa tai televisiossa.

Somevaikuttajista mainostusapua?

Sometusta läppärin ääressä

Some voi kuulua nykyään myös työajalle, ei pelkästään kahvitauolle. Lähde: Pixabay

Somevaikuttajien rakettimainen nousu julkkiksiksi on ehkä tehnyt heistä joidenkin mielessä vaikeasi lähestyttäviä ja kalliitakin mainostuskumppaneita, mutta kevään myötä sponsoridiilien hinnat ovat romahtaneet monilla isojenkin nimien ”influencereilla” eri syistä. Näkyvyyttä on nyt mahdollista ostaa ennenkuulumattoman edullisesti; mainosten teettäminen ammattilaisilla ja mainostoimistoilla on nyt kallista ja hankalaa ellei suorastaan mahdotonta, mutta somevaikuttajilla on huomattavasti matalampi kynnys tuottaa sisältöä firmoille. Heillä on jo entuudestaan kokemusta somen käyttämisestä markkinointiin ja näkyvyyden lisäämiseen, ja he tuntevat kohderyhmänsä erinomaisesti. Kaiken lisäksi heillä on myös omasta takaa laadukas laitteisto kuvaamista, nauhoittamista ja äänittämistä varten – jo studiovuokran säästäminen on iso juttu mainoskuluja laskettaessa. Kun erilaisiin medioihin osuvaa markkinointia vertaillaan hinta-laatusuhteeltaan, saa somevaikuttajalta ostettu markkinointi korkeimmat pisteet: hintaa per klikkaus tulee somettajan tuottamana kaikista vähiten, tuotantokustannukset ovat alhaiset, ja kulut per katselukerta ovat yleensä minimaaliset ellei täysin olemattomat. Lisäksi suosittuja ”influencereita” sponsoroimalla saa yleensä kaupan päälle heidän faniensa hyvän tahdon – etenkin jos yhteistyössä tehty sisältö on heille hyödyllistä ja relevanttia.

Mainontaa suoraan ruohonjuuritasolla

Viesti menee myös perille erityisen tehokkaasti somen ja somevaikuttajien tuottamana: 63% ihmisistä luottaa somejulkkisten tuottamaan sisältöön enemmän kuin brändien itse tekemiin mainoksiin. Kun ”normaali elämä” on tauolla, huomio kiinnittyy väistämättä nettiin ja someen, ja siellä näkyvissä oleva sisältö saa osakseen enemmän aikaa ja katselijoita. Tällä hetkellä parhaimman vastaanoton näyttää saavan somemainonta ja erilaiset sponsorisopimukset, jotka nähdään elämänmakuisina, hyödyllisinä ja mielialaa nostattavina; sen sijaan ihmiset reagoivat herkästi aggressiivisesti julkkiksiin ja firmoihin, joiden koetaan yrittävän hyötyvän vallitsevasta asiantilasta tai valittavan turhasta.

Oli markkinoinnin kohteena sitten ateriapakettipalvelu tai online-ruletti, se saa tällä hetkellä parhaimman vastaanoton, mikäli mainoksen tarjoama vaikutelma on yksilötasolla relevantti, samaistuttava ja inhimillinen. Tällaisen vaikutelman luomisessa somevaikuttajat pesevät mainostoimistot kuusi-nolla, ja se on osaltaan suuri syy siihen, miksi nuoremmat sukupolvet milleniaaleista eteenpäin eivät lämpene perinteisimmille mainoksille. Samaistuttava, rento ja humoristinen mainonta tuo pienille firmoille mahdollisuuden saada näkyvyyttä aivan uusilla tavoilla – someen todella kannattaa panostaa.

Live dealer -pelit: tiivistä kasinotunnelmaa Street Fighter 2 – nettikolikkopelit testissä